Opehuone

Kirja-arvio: Pekka Hietala, Nuoret taistelulentäjät

Pekka Hietala on tehnyt pääasiassa pienoiselämänkerroista koostuvan teoksen Jatkosodan tuntemattomammista, nuorista taistelulentäjistä. Tässä kirjassa Juutilaiset, Windit ym. tutummat nimet eivät ole mukana kuin mainintoina. He olivat eri lentäjäsukupolvea, tässä kirjassa kerrotaan niistä kaksikymppisistä nuorista miehistä, jotka saivat koulutuksensa Jatkosodan aikana. Monet olivat vielä oppikoulussa Välirauhan aikana. Sotatoimiin he osallistuivat pääosin vasta vuoden 1943 aikana, jotkut vasta 1944 suurhyökkäyksessä.

Kirja perustuu lukuisiin haastatteluihin, joista olisi voinut puristaa enemmän irti. Kirja on kovin vanhanaikainen sankarihistoriikki. Aihe olisi ansainnut paremman käsittelyn, kaikki jää pintapuoliseksi. 

Parhan "skuupin" tekijä roikkumaan ilmaan. Haastatellut kertovat useaan otteeseen, että he kummastelivat sitä, että lentäjäkursseille ei saatu taktiikan ja käytännön sotalentämisen opettajiksi kokeneita taistelulentäjiä. Tähän olisi ehdottomasti pitänyt tarttua! Asemasotavaiheessa rintamilla oli hiljaisempaa, joten tilaisuuksia olisi kyllä ollut. Idea oli luonnollisestikin ollut esillä koulutuksia suunnitellessa, mutta miksi ihmeessä se jätettiin toteuttamatta? Paljonko se virhe maksoi verta? Kokemattomat lentäjät lähetettiin sitten aikanaan laivueisiin ilman kunnollista taktiikan osaamista. Letäjäkurssieja myös venytettiin tarpeettomasti, kertovat haastatellut kokeneensa. Tämä voi toki olla nuorten innokkaiden miesten päällimmäisin muisto, usein tulee esiin malttamattomuus ja kova halu päästä laivueisiin ja taistelutehtäviin.

Kirjoittaja kertoo - taas kautta rantain - myös siitä, että nuorilla lentäjillä oli vaikeuksia mennä kadettiupseerien johtamiin laivueisiin, mutta reserviläislentäjät ja aliupseerit ottivat tulokkaat kyllä hyvin vastaan. Tulee mieleen kysymys, että miksi ihmeessä tällaista annettiin huippuyksiköissä tapahtua? Paljonkohan öykkäröinti ja vinksahtanut upseerikulttuuri aiheutti menetyksiä tai tehon puutetta sotien aikana? Virallinen legendahan kertoo, että myyttiset lentäjä-ässät olivat täydellisen reiluja kavereita.

Nämä ovat niin kovan luokan väitteitä, että niihin olisi pitänyt kunnolla keskittyä. 

Parikymppisten, käytännössä keskenkasvuisten miesten sielunmaisemaa ei myöskään avata, kuvailu on vanhanaikaisten poikakirjojen tasolla. Brewsterin 1000hv moottorin jyminä lumoaa, aurinkoa ottavia tyttöjä on kiva tiirailla Blenheimistä jne.

Perusteellisuus ja kuvausten elävuus on kunnossa, kun kuvaillaan ilmavoimien käytössä ollutta kalustoa ja sillä lentämistä - varsinkin lentämisen opettelua sekä vanhentuneen koulutuskaluston ja ajanmukaisten sotakoneiden valtavaa eroa. Tämä ei tietenkään ole mitään uutta alan harrastajille, mutta tekstissä näkyy haastateltujen käytännön kokemus. Olisi hienoa, jos muissakin näkökohdissa olisi tavoitettu sama perusteellisuus.

Kustantaja on Minerva, siis yksi monista B-luokan pienkustantamoista. Se valitettavasti näkyy mm. yleisenä huolimattomuutena ja varsinkin siinä, että kustantamo ei ole tehnyt töitänsä käsikirjoituksen kanssa. Edellämainittu pintapuolisuus ja vanhanaikaisuus olisi pitänyt siivota pois patistamalla kirjoittaja korjaamaan puutteensa.  

Tämä aihe ilmavoimien ja viime sotiemme historiassa odottaa edelleen pätevää kirjoittajaa.

(Luen tätä kirjaa mainion Fabula- e-kirjapalvelun kautta.)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän MattiJuhani kuva
Matti Loikkanen

En ole lukenut ko. kirjaa enkä tiedä paljonkaan sota-ajan kulttuurista lentäjien keskuudessa, mutta entisenä yksityislentäjänä olen tuteustunut hieman suomalaisten lentäjien saavutuksista II Maailmansoadan aikana. Täytyy sanoa, että kyllä he paikkansa täyttivät.

Brewster F2A Buffalo (Ryysteri)poistettiin USAssa vanhanaikaisena ennekuin se oli päässsyt edes taistelutoimintaan, mutta suomalaislentäjät käyttivät sitä tehokkaasti koko sodan ajan. Messerschmitt Bf109 (Mersu) oli Ilmavoimien paras hävittjä, jota Suomeen saatin Saksasta n. 150 kappaletta, eivätkä kaikki olleet edes uusia. Tilastojen valossa suomalaiset lentäjät käyttivät Me109ää ainakin yhtä tehokkaasti kuin saksalaiset itse. Sota-ajan Ilmavoimia vaivasi kaluston vähyys ja sen kirjavuus.